Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoistoiminta on yksi tärkeä osa Hämeen Setlementti ry:n toimintaa. Vapaaehtoistoiminta Hämeen Setlementissä lähtee jokaisen omasta osaamisesta ja voimavaroista. Vapaaehtoistoiminnassa on keskeistä yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys sekä eri-ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten osallistumismahdollisuuksien lisäämien ja tukeminen auttamaan itse itseään.

Vapaaehtoistoiminnassa voi tutustua uusiin ihmisiin, oppia erilaisia tietoja ja taitoja sekä suunnitella itseä innostavaa tekemistä. Hämeen Setlementti järjestää vapaaehtoisille peruskoulutuksen sekä tukee vapaaehtoisia eri tavoin heidän toiminnassaan. Mukaan voi lähteä milloin vain!

Vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista saa lisää tietoa ottamalla yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin, ks.Yhteystiedot. Voit myös täyttää lomakkeen, jonka jälkeen otamme sinuun yhteyttä.

 

Setlementin vapaaehtoisena voit olla mukana esimerkiksi:

  • Tukihenkilönä tai OmaKamuna
  • Ryhmän ohjaajana
  • Avustajana suomen kielen kerhoissa
  • Avustajana läksykerhossa
  • Suunnittelemassa tai järjestämässä tapahtumia 
  • Senioritoiminnassa vertaisohjaajana erilaisissa ryhmissä
  • Suunnittelemassa ja kehittämässä miesten toimintaa, tai olla apuna miesten toiminnan erilaisissa tapahtumissa ja tapaamisissa
  • Jotain muuta, mitä? Kerro ideasi, katsotaan voidaanko toteuttaa se yhdessä! 

Ole yhteydessä meihin niin katsotaan, mikä olisi juuri oikea tapa Sinulle olla mukana tärkeässä vapaaehtoistoiminnassa!