Millainen vaikutus on sillä, että huomaamme ja välitämme? Miten yhteinen, välittävä arki rakennetaan? Setlementtiliikkeen valtakunnallinen Naapuruusviikko muistuttaa, että jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti omaan lähiympäristöönsä. Huolenpito on arjen tekoja – mutta myös poliittisia päätöksiä.
Naapuruus alkaa sinusta…
Naapurusto ei ole vain rakennuksia ja pihoja. Naapuruus syntyy porraskäytävissä, pihoilla ja lähikaduilla, siellä missä ihmiset kohtaavat toisensa. Se on ihmisiä, kohtaamisia ja arkea, jota elämme yhdessä. Kun tervehdimme, autamme ja puutumme välinpitämättömyyteen, osallistumme aktiivisesti yhteisen hyvän rakentamiseen. Se on arjen kansalaisuutta – vastuuta siitä, millaisessa ympäristössä elämme yhdessä.
Hyvä naapuruus on konkreettinen tapa vaikuttaa: se vahvistaa osallisuutta, ehkäisee ulkopuolisuutta ja rakentaa yhteisöä, jossa jokaisella on merkitystä.
…mutta kuuluu kaikille!
Välittävä ja turvallinen naapurusto ei synny vain yksilöiden hyvästä tahdosta. Se tarvitsee tuekseen rakenteita, tiloja ja mahdollisuuksia, jotka tekevät kohtaamisista helppoja ja arjen yhteistyöstä luontevaa. Kun kaupunki suunnittelee ympäristöä, palveluja ja päätöksentekoa niin, että ihmiset voivat kohdata toisiaan, syntyy luottamusta, osallisuutta ja yhteistä vastuuta.
Tule mukaan!
Naapuruusviikko kutsuu mukaan rakentamaan myönteistä, inhimillistä ja välittävää arkea juuri siellä, missä elämme. Naapuruusviikon aikana järjestämme tapahtumia, tempauksia ja kohtaamisia, jotka rohkaisevat ihmisiä rakentamaan välittävää ja turvallista arkea omassa naapurustossaan.
Haluamme keskustella siitä, miten jokainen voi vaikuttaa elinpiiriinsä ja olla juuri se naapuri, jonka itselleen toivoisi. Keskusteluihin kutsumme mukaan päättäjiä ja vaikuttajia – miten yhteisöllisyyttä tuetaan nyt ja tulevaisuudessa? Luottamus ja toimivat naapuriverkostot vähentävät yksinäisyyttä, turvattomuutta ja jopa julkisia kustannuksia. Voiko yhteisöllisyydellä säästää euroja?
Naapuruusviikkoa vietetään jälleen 17.-23.5.2027.