OLKA-toiminnassa kohdattiin 4893 kertaa vuonna 2025!


OLKA-vuosi 2026 on käynnistynyt jo hyvän aikaa sitten, mutta hetkeksi on hyvä palata vielä viime vuoden tunnelmiin. OLKA-toiminnan osalta toiminnan laajentuminen Riihimäelle ja Forssaan alkoi näkyä vuoden 2025 luvuissa, sillä olemme lähes tuplanneet kohtaamismäärämme edellisiin vuosiin verrattuna.

Vapaaehtoisemme kohtasivat yli 3000 kertaa vuoden aikana. Vapaaehtoisia oli mukana toiminnassa 44, ja heistä 38 teki vuoden aikana vuoroja OLKA-toiminnassa. Työkertoja vapaaehtoiset tekivät 299 ja olivat mukana toiminnassa 730 tuntia. Kiitos ihanat vapaaehtoiset tärkeästä panoksestanne!

Teemapäiviä järjestettiin 73 kertaa pisteillämme ja niissä kohdattiin 1596 sairaalan kävijää. Kiitos mahtavat teemapäivien järjestäjät!

Yhteensä toiminnassamme kohdattiin 4893 kertaa vuoden aikana.


OLKA-pisteemme palvelevat sairaalan kävijöitä ja henkilökuntaa ja tarjoavat tietoa sote-yhdistyksistä ja saatavilla olevasta vertaistuesta. Pisteemme sijaitsevat sairaaloiden pääauloissa Hämeenlinnassa, Forssassa ja Riihimäellä sekä Viipurintien terveysasemalla Hämeenlinnassa. Vapaaehtoisemme kohtaavat kävijöitä pisteillämme ja osastoilla ja neuvovat, ohjaavat ja tarjoavat kuuntelevaa korvaa.

Vapaaehtoisemme ovat saaneet pisteen kävijöiltä runsaasti kiitosta vuorojensa aikana. Vuodenvaihteessa järjestetyssä asiakaspalautekyselyssä toimintaamme kiiteltiin näillä sanoilla:

”Onpa hyvä juttu 🙂 IHMINEN paikalla.” 
”Pieni ihminen on hämmentynyt isossa sairaalassa. Rentouttava tuki tärkeää”
”Miellyttävä tapaaminen. Hyvää toimintaa tällaiselle uudelle asukkaalle”
”Tärkeätä, että on ihminen, jolta voi kysyä ja joka kuuntelee”

Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti!

Kevään aikana valmennamme uusia vapaaehtoisia kaikilla Kanta-Hämeen paikkakunnillamme ja järjestämme myös Toivo-vertaistukijavalmennuksen. Toivosta voit lukea lisää täällä.

Kevään seuraava OLKA-valmennus Riihimäellä 8.4. klo 10-13. OLKA-valmennukseen voit ilmoittautua täällä.
Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Yhteistyöterveisin,
Eini & Jenni

Yhteystiedot

Eini Nurmi
Järjestöpäällikkö (Forssa ja Riihimäki)
050 463 3432
eini.nurmi@hameensetlementti.fi 

Jenni Tikka
OLKA-toiminnan koordinaattori (Hämeenlinna)
050 553 3033
jenni.tikka@hameensetlementti.fi  

www.olkatoiminta.fi

OLKA Kanta-Häme on myös Facebookissa ja Instagramissa, tervetuloa seuraamaan!