Luontosenioreiden kevään ja kesän retket

Luontoseniorit suuntaavat tulevana keväänä ja kesänä muun muassa Honkalanrannan alueelle sekä Hauhon wanhalle raitille. Lisäksi luvassa on Elina Pallaksen ohjaama retki Sibeliuksen metsään. Uudet Luontoseniorit ovat tervetulleita mukaan. Voit osallistua yhdelle retkelle tai lähteä seurueen mukaan usemmallekin. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Toimintakalenteri kokonaisuudessaan alla sekä paperisena versiona Kumppanuustalon 1. kerroksen perällä, senioritoiminnan ilmoitustaulun alla.

Luontoseniorit on luonnossa liikkumisen ja retkeilyn ympärille perustettu ryhmä. Ryhmän osallistujat suunnittelevat ja tekevät yhdessä erilaisia retkiä pääasiassa Hämeenlinnan alueella mutta myös muualle Kanta-Hämeeseen noin joka toinen viikko. Retkiä tehdään monipuolisesti eri tasoisia ja eri teemojen ympärille.

Luontoseniorit on osa Hämeen Setlementin seniori- ja ryhmätoimintaa, jota rahoitetaan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksella.

Lisätietoa:  

Laura Kujala  
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Seniori- ja ryhmätoiminta
050 340 0134 
laura.kujala@hameensetlementti.fi