Luontoseniorit suuntaavat keväällä ja kesällä muun muassa Leppäkosken Haukankalliolle, Retulansaareen sekä Mierolan sillan maisemiin. Toiminnassa päästään lisäksi kokeilemaan kasvivärjäystä kesäkuun alussa sekä elokuun lopulla osallistumaan eläinavusteiseen toimintaan Sussu-koiran kanssa Aulangon Tekosaaressa.
Lisäksi viikoittaiset kimppakävelyt jatkuvat keskustan alueella kesäkuun loppuun saakka. Luontoseniorit ovat mukana myös kilometrikisassa, jossa kerrytetään pyöräilykilometrejä koko kesän ajan yhtenä joukkueena.
Uudet Luontoseniorit ovat tervetulleita mukaan. Voit osallistua yhdelle retkelle tai lähteä seurueen mukaan useammallekin. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Toimintakalenteri kokonaisuudessaan alla sekä paperisena versiona Kumppanuustalon 1. kerroksen perällä, senioritoiminnan ilmoitustaulun alla.
Luontoseniorit on luonnossa liikkumisen ja retkeilyn ympärille perustettu ryhmä. Ryhmän osallistujat suunnittelevat ja tekevät yhdessä erilaisia retkiä pääasiassa Hämeenlinnan alueella mutta myös muualle Kanta-Hämeeseen noin joka toinen viikko. Retkiä tehdään monipuolisesti eri tasoisia ja eri teemojen ympärille.
Luontoseniorit on osa Hämeen Setlementin seniori- ja ryhmätoimintaa, jota rahoitetaan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksella.
Lisätietoa:
Laura Kujala
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Seniori- ja ryhmätoiminta
050 340 0134
laura.kujala@hameensetlementti.fi