OLKA 2/2025: Valmennuksia, teemapäiviä ja viime vuoden paketointia!

Sisältää tekstiä. OLKA-toiminnan lukuja Kanta-Hämeessä: 
2271 kohtaamista OLKA-pisteillä, 
16 aktiivista vapaaehtoista 
128 vapaaehtoisten työkertaa 
46 yhdistysten teemahetkeä. 

Kuvassa taustana marmoria. Lopussa logot: Hämeen Setlementti, OLKA, Omahäme, TOIVO ja Vertaistalo.fi

OLKA-toiminnan raportointi viime vuodelta on tehty helmikuun aikana ja on ollut ilo kerrata OLKA-pisteidemme kohtaamisia viime vuodelta. OLKA-vapaaehtoiset ja teemapäivien pitäjät kohtasivat 2271 sairaalan asiakasta ja läheistä. Näistä vapaaehtoisten kohtaamisia oli yli 1500 ja teemapäivien noin 730. Vapaaehtoisille kertyi 128 työkertaa ja lähes 400 tuntia vapaaehtoistoimintaa. OLKA-pisteillä järjestettiin 46 teemahetkeä ja yhteistyössä kanssamme oli yhteensä 68 eri yhdistystä.
Kiitos jokaiselle, joka on ollut mahdollistamassa näitä kohtaamisia! Olette todella tärkeitä.

Aktiivisia vapaaehtoisia oli toiminnassa 16. Lisäksi koulutimme loppuvuodesta 14 uutta vapaaehtoista, joista suurin osa on aloittanut tai aloittamassa vapaaehtoistoiminnan kuluvan vuoden aikana.

Kaksi OLKA-vapaaehtoista kuvattuna takaapäin, lisäkoulutuksessa kirjoittamassa liitutaululle mistä he saavat voimavaroja. 
Teksti: Kiitos vuodesta 2024!
Logorivi alhaalla: Hämeen Setlementti, OLKA, Omahäme, TOIVO, Vertaistalo.fi


Kevään OLKA-valmennukset alkavat ensi viikolla!

Kevään aikana koulutamme uusia vapaaehtoisia toimintaan mukaan. Koulutukseen voi osallistua Hämeenlinnassa, Forssassa tai Riihimäellä. OLKAssa tarjoamme sairaalavapaaehtoisille mahdollisuuden auttaa, saada uusia ystäviä ja tehdä hyvää.

OLKA-toiminnan sairaalavapaaehtoisena toimiminen edellyttää OLKA-vapaaehtoisvalmennuksen läpikäymistä. Valmennuksessa saat valmiuksia sairaalassa toimimiseen sekä potilaiden kohtaamisiin, myös erityistilanteissa. Valmennuksen läpikäyminen ei sido sinua vielä mihinkään, vaan voit päättää vapaaehtoistoiminnan aloittamisesta, miten sinulle parhaiten sopii. 

Jos olet kiinnostunut sairaalavapaaehtoisuudesta, voit joko ottaa yhteyttä meihin tai ilmoittautua koulutukseen täältä.

Muistuttelemme, että yhdistykset ovat erittäin tervetulleita järjestämään teemapäiviä pisteillemme ympäri Kanta-Hämettä! Vapaita päiviä löytyy keväälle kalentereistamme vielä paljon. Teemapäivien varauskalenterit löytyvät OLKA-toiminnan sivuilta.
Kysythän tarvittaessa lisää OLKA-työntekijöiltä.

Ensi kuussa Omahämeen suun terveydenhuollon ammattilaiset kiertävät kaikki pisteemme Suunterveyspäivän merkeissä viikolla 12. Tämän lisäksi saamme Riihimäen OLKA-pisteelle vieraaksemme Riihimäen seudun reuma-tules ry:n väkeä ja Hämeenlinnassa teemapäiviä järjestävät ainakin Kanta-Hämeen hengitys, Kanta-Hämeen muistiyhdistys ja Vikto Läheiskompassi. Forssassa järjestämme oman OLKA-toiminnan teemapäivän 25.3. klo 10-12.
Lisätietoa teemapäivistämme löydät aina Lähellä.fi-palvelussa ja sosiaalisen median kanavissamme. OLKA Kanta-Häme on Facebookissa ja Instagramissa, tulethan seuraamaan!

Kevättä odotellen,
Eini & Jenni


Yhteystiedot:

Jenni Tikka
OLKA-toiminnan koordinaattori (Hämeenlinna)
050 553 3033
jenni.tikka@hameensetlementti.fi  

Eini Nurmi
Järjestöpäällikkö (Forssa ja Riihimäki)
050 463 3432
eini.nurmi@hameensetlementti.fi