Päädyin Setlementtiin aika sattumalta. Tarja Helasen tunsin 80-luvun alusta lähtien ja ystävyydellä oli vaikutusta. Elettiin siis 5–6 vuoden takaista aikaa, jolloin Suomeen saapui iso joukko turvapaikan hakijoita. Kovasti kansainvaelluksesta keskusteltiin – eikä yksinomaan humaanissa sävyssä. Minulle sopi maahan tulleiden auttaminen. Siinä vapaaehtoisuuden perustaa kotikasvatuksen lisäksi.
Kovasti olen viihtynyt. Minua on kohdeltu hyvin ja ennen muuta hämmentävän kohteliaasti. Kukaan ei ole koskaan sanonut poikkipuolista sanaa, saati loukannut. Upeita ihmisiä.
– Terve Make!
Huuto kuului takaani tamperelaisessa ostoskeskuksessa. Kännyin, työtakissa ystävä suomen tunneilta hymyili ja kysyi kuulumisia. Tämä henkilö oli tuskaillut työpaikan löytymisen kanssa ja niin vain hän oli löytänyt paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Tällaiset kohtaamiset motivoivat jatkamaan – työpaikan saamisen lisäksi tuttuja on valmistunut ja päässyt opiskelemaan. Maahanmuuttajat haluavat oppia kieltä ja kotoutua, vaikka muuta väitetään, ja asenne toki kannustaa vapaaehtoisia.
Uskon että hyvin samat asiat sitouttavat vapaaehtoisia Setlementin toimintaan. En näe vapaaehtoisena toimimista puhtaana hyväntekeväisyytenä. Hyvä meininki on aina plussaa myös itselle: tekeminen jäsentää viikkoa, antaa sisältöä ja jakaa hyvää mieltä. Luulen että moni harkitsee vapaaehtoiseksi ryhtymistä. Este saattaa olla pelko, ettei pärjää. Takuulla pärjää, jokainen! Toinen este voi olla jossittelu. Eiku kokeilemaan, Setlementin ovet ovat auki.
– Markku