Vuonna 2017 aloin miettimään, että onko Hämeenlinnassa yhtään ryhmää, jossa kokoonnutaan neulomaan ja tekemään muita käsitöitä yhdessä. Laitoin Kumppanuustalon Facebook-sivujen kautta kyselyä ja siihen tarttuikin Hämeen Setlementin silloinen vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Jaana. Hänen kanssaan aloimme sitten jatkojalostamaan ajatusta ja kävin vapaaehtoistoiminnan koulutuksen. Perustimme Silmukoiden Suhinaa -käsityökerhon, joka kantoikin jonkin verran hedelmää.
En ollut aiemmin kuullut Hämeen Setlementistä, enkä edes tiennyt mitä kaikkea se pitää sisällään. Toimintaan mukaan päätyminen oli siis pienoinen onnenkantamoinen, josta olen erittäin tyytyväinen. Innostuin toiminnasta ja olin mukana monessa vapaaehtoistoiminnan muodossa. Kävin myöhemmin myös tukihenkilökoulutuksen, tuki- ja ohjauspiste -koulutuksen, sekä viimeisimpänä OmaKamu-koulutuksen.
Parasta vapaaehtoistoiminnassa on sen monimuotoisuus, kaikille löytyy varmasti se ”oma juttu”. Omien kokemusten ja taitojen jakaminen muiden kanssa tuo iloa niin itselle, kuin toimintaan osallistuville. Vapaaehtoistoiminta ei ole pelkästään toisten auttamista, vaan se antaa myös paljon itselle. Se mahdollistaa osallistumisen ja onnistumisen kokemuksia, se voimaannuttaa ja tuo iloa arjen keskelle.
Jos sinulla on pieni hetki aikaa annettavaksi, niin tule ihmeessä mukaan Hämeen Setlementin vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoisena et ole koskaan yksin, vaan sinulla on tukenasi ammattitaitoiset työntekijät. Kuten nimikin jo sanoo, vapaaehtoistoiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, se ei maksa sinulle mitään ja toimit vapaaehtoisena omien voimavarojesi ja jaksamisesi mukaan. Kiitos.
– Nina