Lähimmäisyys, läheisyys ja lämpö …ja se kahvihetki pullan kera!

Polkuni Setlementtiin kulki useamman vuoden ensimmäisen lehti-ilmoituksen lukemisesta, ennenkuin aika ja tilanne oli kypsä tukihenkilönä aloittamiselle.

Olen vielä tämän matkani alussa, mutta jo niin montaa kokemusta rikkaampana. Niin paljon tyyntä ja myrskyä, auringonpaistetta ja rankkasadetta mahtuu tällekin taipaleelle. Yhdessä kuljettuja, yhdessä koettuja ja yhdessä voitettuja. Siitä iloitsen joka päivä.

Tätä tehdään tavallisen ihmisen tavallisilla taidoilla. Siihen pystyy meistä jokainen, kun vain rohkeasti ottaa sen askeleen ja lähtee mukaan joukkoon. Antaessaan saa ja se todentuu tässäkin työssä hyvin.

Vaikka itsenäisesti toimisikin esim. tukihenkilönä, yksin tätä työtä ei tarvitse tehdä. Taustajoukot ovat tukemassa taivaltamistamme, vaikkapa vain puhelinsoiton tai sähköpostin päässä.

Toisenlaiseen kulttuuriin tutustuminen avaa oven, joka ehkä muuten olisi jäänyt avaamatta. Kotimaan kasvatti voi näyttää ihan uudenlaisen todellisuuden. Mikä rikkaus kohdata erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista, läheltä kotinurkkia tai kauempaa. Toinen ihminen tuo aina uusia tuulia tullessaan. Jos on valmis seikkailuun…tässä se on. Hyppää mukaan!

Roland Grieserin sanoin: ”Ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellämme. He eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.” Näin minä koen myös vapaaehtoistoiminnan. Tärkeitä kohtaamisia kaikki!

– Terttu