Monikulttuurisen kohtaamispaikan kuulumisia

Teksti: Eeva-Stiina Blomqvist Vuosi on ehtinyt puoleen väliin ja Hämeen Setlementin Kohtaamispaikka ja monikulttuurisentyön tiimi jää muutaman viikon kesätauolle. Alkuvuonna työskenneltiin vanhojen tuttujen toimintojen parissa; avoimet suomen kielen ryhmät kokoontuivat kahtena päivänä viikossa. Näiden lisäksi ovat pyörineet niin ikään avoimet Luovasti Suomea -ryhmät sekä Kansainvälinen Olohuone, jossa on mahdollista saada ohjausta omien käsitöiden valmistamiseen sekä […]
Hämeen Setlementin toiminnan tilastoja

Tästä voit tutustua vuoden 2023 toiminnoista koottuihin tilastoihin: Kuvassa toimintaan osallistumiskertojen vertailua vuosilta 2018-2023 Kuvassa vapaaehtoistemme määrä vuosina 2018-2023 Kuvassa vapaaehtoisten tekemät työtunnit vuosina 2018-2023
Avoin rekry: Miestyön ohjaaja

Etsimme nyt miestyön ohjaajaa hankkeeseen ”Hämeen näkymättömät miehet”. Hankkeessa tehdään etsivää miestyötä Hämeenlinnan maaseutumaisilla alueilla: Lammilla, Hauholla, Iittalassa ja Rengossa. Hankkeen tarkoituksena on löytää maaseudulla asuvia miehiä (18-80 -vuotiaita) toimintaan, ja vahvistaa heidän arjen ja elämän hallintaa. Hanke mahdollistaa yhteenkuuluvuuden tunteen, säännöllisen kokoontumisen ja miestentila Ukkosen toiminnan jalkauttamisen alueelle. Katso työpaikkailmoitus tästä. Lisätietoja: Jaana KujanpääKansalaistoiminnan […]
Avoin rekry – Yhteisöohjaaja

Palkattava henkilö toimii avustavana yhteisöohjaajana Hämeenlinnan Kumppanuustalossa. Tehtävänkuva räätälöidään palkattavan henkilön kiinnostuksen ja osaamisen mukaan. Työnkuvaan ja työtehtäviin perehdytetään, eikä tehtävä edellytä aiempaa kokemusta. Työpaikka on osa Paikka auki -ohjelmaa ja palkattavan henkilön tulee olla vaikeasti työllistyvä nuori (työsuhteen alkaessa korkeintaan 29-vuotias) tai osatyökykyinen henkilö, joka ei aiemmin ole työskennellyt Paikka auki -ohjelman avustuksella. Lue […]
Kanta-Hämeen järjestöyhteistyön helmikuun uutiskirje on ilmestynyt

Voit lukea uutiskirjeen tästä.
Avoin rekry OLKA-koordinaattori

Etsimme nyt OLKA-toiminnan koordinaattoria Kanta-Hämeen keskussairaalassa toteutettavaan, koordinoituun järjestö-, vapaaehtois- ja vertaistoimintaan eli OLKA-toimintaan. OLKA-toiminnan koordinaattorina pääset edistämään potilaiden hyvinvointia ja osallisuutta, lisäämään sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja sairaalan yhteistyötä sekä kehittämään vapaaehtois- ja vertaistoimintaa sairaalassa. OLKA-toiminta on valtakunnallinen toimintamalli, jota toteutetaan eripuolilla Suomea. Lisätietoja paikasta löydät tästä. Lue lisää OLKA-toiminnasta tästä.
Lakosta johtuen kaikki toiminnot ja toimipaikat ovat suljettuna torstaina ja perjantaina.
Tammikuun järjestöyhteistyön uutiskirje on juuri ilmestynyt

Tammikuun järjestöyhteistyön uutiskirje on juuri ilmestynyt. Voit käydä lukemassa sen tästä.
Kieliryhmät, KV-olkkari ja Mama’s cafe ovat palanneet tauolta.

Suomen kielen ryhmät, KV-olkkari sekä Mama’s cafe ovat palanneet tauolta. Olet lämpimästi tervetullut mukaan. Lisätietoja löydät tästä.
VUODENVAIHTEEN AIKATAULUJA

Tässä kootusti ryhmien ja toimintojen aikatauluja: