Paleface X Setlementti ”Etitään onnee”

Asuuko Suomessa todellakin maailman onnellisin kansa? Tyytyväisen väestön lisäksi Suomesta löytyy myös vähäosaisuutta ja pahoinvointia, joka näkyy muun muassa yksinäisyyden ja syrjäytymisen kasvuna. Aiheesta on Palefacen kanssa keskustelemassa Etitään onnee -kappaleen teeman hengessä Suomen Setlementtiliiton toimitusjohtaja Pentti Lemmetyinen. Kuuntele jaksa tästä.
Paleface x Setlementti -podcast-sarjan uusin jakso

Tänä päivänä kiusaaminen ei rajoitu ainoastaan koulun seinien sisälle, vaan sosiaalisen median myötä kiusaaminen saattaa seurata nuorta aina kotiin saakka. Kiusaamiskokemuksista vaietaan, sillä kukaan ei halua ”vasikan” leimaa. Setlementtien nuorisotyössä kohdataan jokainen yksilönä omat vahvuudet huomioiden. Kaikki otetaan vastaan yhdenvertaisina riippumatta sosiaalisesta, etnisestä tai kulttuurisesta taustasta. Kohtaamiset ovat turvallisia ja kiusaamisvapaita. Vaikeassa elämäntilanteessa olevaa ei […]
Luontoseniorit: Pyhät puut -luento toukokuussa

Osana Luontosenioreiden kevään toimintaa on luvassa Vanajaveden Opistollakin luennoivan Elina Pallaksen Pyhät puut -luento keskiviikkona 3.5. klo 17. Puolentoista tunnin luennolla Kumppanuustalon auditoriossa perehdytään menneille sukupolville tärkeisiin puulajeihin, joihin liittyi monenlaisia merkityksiä. Käydään läpi pyhiin puihin muualla Euroopassa liitettyjä myyttejä ja selvitellään puiden rohtokäyttöä menneinä aikoina. Luento on avoin kaikille! Ilmoittautuminen tästä linkistä: https://forms.office.com/e/5Bk4WNT1uR Koko toimintakalenterin alkuvuodelle […]
Setlementtiliikkeen ja Palefacen yhteistyönä podcasteja

Suomen Setlementtiliitto on myöntänyt Ihmisen puolella -tunnustuspalkinnon Karri Miettiselle aka Palefacelle. Setlementtiliitto palkitsee vuosittain yhteiskunnallisen vaikuttajan, joka työllään edistää setlementtiliikkeen arvoja: yhdenvertaisuutta, oikeudenmukaisuutta, moniarvoisuutta, syrjimättömyyttä ja yhteisöllisyyttä. Setlementtiliikkeen ja Palefacen yhteistyönä toteutettavan Podcast-sarjan tämän viikon jaksossa Paleface keskustelee Poikien talon jalkautuvan lähityön ohjaajan Vili Saarnion kanssa Miehet ei itke -kappaleesta ja sen teemoista. ”Mies nielee kyyneleensä ja hukuttaa […]
Ruokatori-makuja maailmalta

Tervetuloa maistamaan makuja maailmalta. Osta pikkurahalla purtavaa; syö paikan päällä tai mukaan viemisiksi! Lauantaina 25.3.23 klo 12-14. Kumppanuustalo, 1.krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.
Toimintaamme osallistuminen lisääntyi vuonna 2022

Toimintaamme osallistumisien huippuvuosiin on osallistumiskerroissa vielä paljon matkaa, mutta vuodesta 2021 on suunta ollut kasvava. Vuonna 2022 toimintaa pystyttiin rajoitetumpien koronavuosien jälkeen toteuttamaan paremmin, mutta täysin normaaliin tilanteeseen ei vielä vuonna 2022 päästy. Onkin odotettavissa, että vuonna 2023 osallistumiskerrat jatkavat kasvuaan. Alla olevista viimeisen viiden vuoden vertailusta näkee toimintaamme osallistumiskertojen sekä eri vapaaehtoisten määrän kehityksen. […]
Rasisminvastainen kasvatus

Tervetuloa keskustelutilaisuuteen, aiheena Rasisminvastainen kasvatus. Tilaisuus on kaikille avoin, ilmoittaudu ennakkoon jenni.tokpanou@hameensetlementti.fi .
KUMPPANUUSTALON KATON ALLA LUODAAN KUMPPANUUKSIA

Kun Kumppanuustaloon alkaa kokoontua väkeä, on puheensorina iloista ja äänekästä. Tunnelma on myös hieman odottava ja utelias, sillä olemme saaneet vieraaksemme Helsingistä Moniheli ry:n toiminnanjohtajan Abdirahim Husseinin eli Husun. Tänään puhumme yhdistystoiminnasta, mielekkäästä ja osallistavasta vapaa-ajan vietosta ja yhteisön oman aktiivisuuden merkityksestä. Ennen kaikkea tärkeää on, että kokoonnumme yhteen ja mahdollistamme keskustelun yli sukupolvi- ja […]
Perhekahvila avoinna myös talvilomaviikolla

Hiihdä talvilomalla Mama’s Café perhekahvilaan. Keitämme kahvit myös tällä viikolla, tervetuloa!
TyöPolku-hanke muuttaa Hämeenlinnassa

TyöPolku-hankkeen työhönvalmentajat löytää 1.3.2023 alkaen Suomen Kasarmilta. Työhönvalmentajat tapaavat jatkossakin asiakkaita ajanvarauksella. Osoite toimistolle: Suomen Kasarmi 2, 2.kerros, huone 232 13100 Hämeenlinna